Kemppinen julkaisi maanantaina blogissaan Jokelan koulun oppilaiden kokoaman listan toimittajien käyttäytymisestä Jokela-uutisoinnin yhteydessä. Maanantaina asiasta uutisoivat vain Aamulehti ja Uusisuomi.fi, HS.fi:n toimitus mainitsi asiasta blogissaan.

Tiistaina odottelin, josko tuohon olisi joku muukin taho tarttunut, mutta en huomannut yhtäkään uutista aiheesta. Tietysti varsinkin kaikkien maakuntalehtien kirjoittelua on hankala seurata, mutta isommissa medioissa ei asiasta ainakaan verkossa kirjoitettu. Tänään Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen oli sattunut lukemaan Kemppisen julkaiseman tekstin, ja pahoittelee STT:n uutisessa, ettei sitä ollut toimitettu JSN:lle. Hyvärinen sanoo myös yksipuolisessa, nimettömässä aineistossa olevan mukana mediavihamielisyyttä. Tosin aineistossahan taisi olla nimet, mutta niitä vain ei ole julkaistu. Tunnetustihan kaiken netissä esitetyn kritiikin voi helposti kuitata anonyymien huuteluna, kuten tämänkin blogin tarvittaessa voisi, ainakin toistaiseksi. Ja jos nuoret eivät syytöksiään nimien kanssa yksilöi, niin eivätpä muuten ole asiasta uutisoineet toimittajatkaan asiaa nimellisinä kommentoineet, vaan äänessä ovat olleet lähinnä päätoimittajat.

Raskaimmat syytökset kohdistuivat 7 päivää -lehteen, jonka toimittaja yritti surunvalitteluja viemällä päästä haastattelemaan menehtyneen pojan perhettä. Lisäksi Seiskan toimittaja soitti ammuskelussa kuolleen terveydenhoitajan lapselle, kun tämä oli vasta muutamaa tuntia aiemmin kuullut äitinsä kuolemasta.

Seiskan päätoimittaja kiisti ensin syytökset STT:lle, esim. Aamulehden sivuilla kerrotaan edelleen, kuinka “7 päivää -lehden päätoimittajan Marko Petäjäjärven mukaan lehden toimittajat käyttäytyivät asiallisesti.” Sama kiistäminen julkaistiin myös Kalevan sivuilla STT:n uutisessa. Mutta sittemmin päätoimittaja päättikin myöntää molemmat tapaukset pääpiireissään (STT:n päivitetty uutinen). Samassa uutisessa HS:n päätoimittaja myöntää lehden soitelleen oppilaalle piiritystilanteen vielä ollessa käynnissä ja pahoittelee asiaa. Keskustelun salakuuntelemista HS ei myönnä, koska tilanteessa mukana ollut toimittaja on sanonut kertoneensa ammatistaan.

Iltalehti näyttää julkaisseen STT:n uutisen aiheesta, mutta Ilta-Sanomissa aihe kiistetään sitkeästi: STT:n uutinen pääsi iltapäivällä julki ja siihen on Amppareissakin linkki, mutta juttu on poistettu lehden sivuilta eikä sitä uutislistassakaan näy. Haakanan blogin kommenteissa keskustellaan myös aiheesta.

Kemppisen julkaisema viesti antaa samalla tuntumaa siihen, kuinka laajan yleisön blogissa julkaistu, selkeästi yleistäkin kiinnostusta omaava paljastus voi kerätä, jos suuremmat mediat eivät aiheesta uutisoi. Merkintä on maanantaina linkitetty useille keskustelupalstoille ja Uusisuomi.fi:n uutisen loppuun. Maanantaina Kemppisen kävijämäärä näyttää kolminkertaistuneen ja eilen tuplaantuneen, käyntejä blogissa näyttäisi kertyneen 3000-4000 tavanomaista päivää enemmän. Vaikka se blogien kävijämittakaavassa onkin paljon, eivät blogit ja keskustelupalstat silti näytä yksinään kykenevän keräämään merkittävän suuria yleisöjä tällaisellekaan aiheelle, vaan molemmat ovat yleisömääriensä puolesta jos nyt eivät aivan näpertelyä, niin melko pienessä mittakaavassa kuitenkin. Samalla vahvistuu käsitys suomalaisen blogikentän keskittymisestä lähinnä omiin harrastuksiin ja oman harrastusta käsittelevien blogien lukemiseen, isompia kävijämääriä keräävien yhteiskunnallisten blogien puuttuessa.

Mainostoimisto esti kulutuskriittisen videon esittämisen Tampereella, kertoo Vihreä Lanka. Kaupungissa viikonloppuna järjestettävän sosiaalifoorumin yhteydessä taideyhdistyksen piti esittää keskustassa sijaitsevassa mediatunnelissa yhteiskuntakriittistä videoteosta. Satakunnankadun alla sijaitseva mediatunneli yhdistää Frenckellinaukion ja Finlaysonin alueen, tunnelin näytöissä voi pysäköintitalon sivujen mukaan esittää mm. mainoksia.

Tunnelin mainosmyynti on ulkoistettu mainostoimisto Roihulle, joka videon nähtyään kieltäytyi laittamasta sitä esille Mediatunneliin. Mainostoimiston mukaan video ei sopisi tilan omistavan Tampereen Pysäköintitalo Oy:n imagoon. Mainostoimisto tarjosi tekijöille mahdollisuutta videon sensuroimiseen, mutta videon tekijät eivät suostuneet tähän. Vihreän Langan mukaan videossa kysytään muun muassa, saisiko graffiti peittää bussin ikkunan kun mainoksetkin saavat, ja ketkä ovat päättäneet valtavien mainosten olevan osa arkipäiväämme.

Muualla: Vihreän Langan uutinen.

Ps. Ei muuten kannattaisi pitää tällaisia pitkiä bloggaamistaukoja, nyt olisi taas kovin pajon asioita avauduttavaksi. Jatkossa taidan keskittyä enemmänkin tällaisten lyhyempien ja vähemmän aikaavaativien blogimerkintöjen tuottamiseen. Ja onhan tässäkin jo reippaasti enemmän merkkejä kuin keskiverrossa maakuntaradion tai -lehden nettiuutisessa.

Helsingin Sanomat nostaa verkossa ja huomisen Hinta&Laatu -sivuillaan esille mainostoimisto Heydayn keskustelupalstoilla harrastaman piilomainonnan, josta kirjoitin tässä blogissa marraskuussa . Aihe huomattiin jo tuolloin useammassa muussa blogissa ja Keskisuomalaisessa. HS syventää mukavasti juttua haastattelemalla asianosaisia. Mainostoimiston puolelta tapauksesta ollaan luonnollisen niukkasanaisia.

Mainosviestejä löytyy netistä edelleen helposti Googlella hakemalla. Esimerkiksi Battery Energy Drinkin mainossivun Google-haku tuottaa yhä joitain luultavasti HeyDayn kautta lähetettyjä viestejä. Batteryn ohella samaa tökeröä markkinontia on harrastettu muutamalla viestillä Carlsbergin kampanjalle, jossa palkintona oli matka Monacoon. Parin viestin verran on mainostettu myös Batteryn 24h Party -sivustoa. Samanlaista markkinointia voi olla enemmänkin ja kenties hieman hienovaraisemmin toteutettuna, jolloin niitä ei yhtä helposti huomaa. Tässäkin tapauksessa mainostoimiston paljastuminen oli sattumaa ja mainostajan huolimattomuutta: jos samat viestit olisi lähetetty tavalliselta kotikoneelta tavanomaista sähköpostiosoitetta käyttäen, olisi ollut hyvin hankalaa todentaa kirjoittajan olevan juuri mainostoimiston työntekijä.

YleX:n sivuille kirjoitettuja viestejä ei tällä hetkellä pääse lukemaan, koska Yle uudistaa keskustelupalstojaan. Heydayn käyttämällä tunnuksella kirjoitettiin YleX:n foorumille mainostoimiston paljastuttua vielä kolme viestiä eri keskusteluihin, ja yritettiin näin hätäisesti näyttää siltä, että kyseessä olisi ollut tavallinen nettisurffaaja eikä mainostoimisto. Viesteissä ei mitenkään reagoitu alkaneeseen keskusteluun viestin lähettäjätahosta ja spämmäämisestä vaan yritettiin esittää, ettei lähettäjä olisikaan palkattu mainostoimistoihminen.

Pääkaupunkiseudulla ja netissä kuuluva Radio Helsinki uudisti vasta perusteellisesti nettisivunsa. Aiempi sivu alkoi jo ollakin hieman tahattomasti retrohenkinen, joskin ajoi silti hyvin asiansa. Uusi saitti näyttää varsin asialliselta, ja hieman muuten Wordpressillä tehdyltä. Nykyaikana muodikkaita kommentointimahdollisuuksia ei kuitenkaan näytä olevan, paitsi suoraan lähetykseen voi viestittää shoutboxin kautta. Päätoimittaja odottelee jo blogissaan haukkuja ja salaliittoteorioita sivustouudistuksen takia, muttei sellaisia näytä ainakaan toistaiseksi tulleen. Eikä tule täältäkään, tällä kertaa en keksi mitään valitettavaa.

Radio Helsinki muutti nettisivujaan suuremmin viimeksi viime toukokuussa sulkemalla nettisivuiltaan keskustelupalstan ja siirtämällä keskustelut HS.fi:n alle omaan osastoonsa. Keskustelupalstan sulkeminen näkyi sivujen kävijämäärissä: aiempaan verrattuna kävijämäärä on vuodessa pudonnut lähes puolella. Sivunlatausten määrä laski keskustelujen sulkemisen myötä noin neljännekseen aiemmista lukemista. Keskustelijat puolestaan eivät HS.fi:n alla olevasta palstasta innostuneet, vaan perustivat oman, uuden palstan, joka näyttääkin menestyneen varsin hyvin.

Päivän julkkiskohu: Viivi Avellan sanoi radiossa mokkakikkeli ja ruotii asiaa blogissaan. Eräs Saara kertoo lisää tästä kiehtovasta aiheesta.

Suurista onnettomuuksista uutisoidessa tullaan jossain vaiheessa yleensä tilanteeseen, jossa itse onnettomuustilanne on ohi, eikä varsinaista uutisoitavaa siitä enää juurikaan ole. Nettiuutisoinnissa tämän kohdan havaitseminen näyttää olevan toisinaan kovin hankalaa. Mutta jotenkin luulen, että siinä vaiheessa kun aletaan raportoida Kangasalan kirkossa pidettyä muistotilaisuutta ja omaisten asemoitumista suhteessa kirkon istumapaikkajärjestykseen, kannattaisi ehkä jo katsoa päivän uutislistalta jotain muuta kirjoitettavaa. Tai kun mennään samaiseen kirkkoon zoomailemaan kameralla surevia omaisia ja uutiskuvassa sumennellaan näiden kasvoja, kun ei todennäköisesti hienotunteisuuden nimissä haluttu vaivata ihmisiä kysymällä, haluavatko nämä naamansa iltapäivälehteen.

Uutiskilpailu näyttää olevan kovaa muutenkin, STT raportoi Kalevan sivuilla otsikolla “Suru laskeutui Malagaan”, miten kymmenet suomalaiset toimittajat ja kuvaajat juoksivat Malagan lentokentällä portilta toiselle päästäkseen näkemään surevia omaisia, joita jostain syystä ei huvittanut toimittajien kanssa keskustella. Iltalehtikin raportoi oikein kuvan kera, miten ihmiset siirtyivät lentokoneesta terminaalin kautta linja-autoon. Luulisi, että toimittajien kannattaisi jo tulla pois sieltä Malagasta, jos ei muuta uutisoitavaa ole kuin toimittajien juokseminen lentoaseman porteilla ja matkustajien siirtyminen lentokoneesta bussiin. Jos välttämättä on päästävä raportoimaan matkustajien kävelemisestä lentoasemalla, voisi sen tehdä Helsinki-Vantaallakin. Siellähän voisi samalla vaikka haastatella jotakuta, jonka kaveri on joskus käynyt lomalla Malagassa.

Tuskin on Hymyn, Helsingin Sanomien, Iltalehden, Ilta-Sanomien ja Seiskan toimituksissa ehditty toipua Ilkka Kanervan tekstiviestiskandaalin aiheuttamasta laatujournalismin tekemisen yliannoksesta, kun eteen kannetaan jo toista tekstiviestiskandaalia. Ruotsissa ilmestyvä Suur-Tukholma -lehti ilmoitti jo menneellä viikolla julkaisevansa Matti Vanhasen Susan Kuroselle (nyk. Ruusunen) lähettämiä tekstiviestejä. Iltapäivälehtien toimittajat jo innolla odottelivat pääsevänsä kirjoittamaan “Seksi-Kohu Juuri Nyt! Pääministerin Seksi Viestit Nyt Meillä!” -otsikoita.

Mutta voi voi sentään, Vanhasen tekstiviestit onkin poimittu Ruususen ja Vanhasen oikeudenkäyntiaineistosta, joka on julistettu Suomessa salaiseksi. Pääministerin tekstiviestejä ei myöskään voitane katsoa yhteiskunnallisesti merkittäviksi, saahan sitä vapaa mies vapaa-ajallaan viestitellä mitä huvittaa. Eikä Vanhanen ole viestien sisällöstä tiettävästi sanonut mitään missään yhteydessä, toisin kuin Kanerva teki. Niinpä perinteiset mediat eivät ilmeisesti voi julkistaa viestejä ilman oikeudellisia seuraamuksia. Iltapäivälehdet ovat joutuneet tyytymään vain viestien sisällön kertomiseen varovasti, ja erityisesti on varottu linkittämästä millekään Vanhasen tekstiviestejä julkaiseelle sivulle, vaikka niin Iltalehden kuin Ilta-Sanomienkin tavaksi on tullut kirjoittaa yhä enemmän “Julkkis näytti tissit - katso kuva!” -tyyppisiä juttuja, joissa vain linkitetään jossain toisessa mediassa julkaistuun kuvaan. Ja tämähän onkin varsin kätevää, koska iltapäivälehtien ei tarvitse maksaa kuvasta mitään. Mutta Vanhasen tapauksessa ainakin Iltalehti kieltää Vanhasen viesteihin linkittämisen myös keskustelupalstallaan.

Niinpä Matin seksiviestien levittäminen on Suomessa jäänyt tyystin kansalaisten ylläpitämien kanavien ja medioiden vastuulle. Moni irc-käyttäjä on todennäköisesti ehtinyt lukea viestit jo varhain aamulla, ja perinteisempien keskustelupalstojen lukijatkin jo aamupäivän aikana. Esimerkiksi Plaza.fi:n Muropaketti-keskustelussa on julkaistu linkki Matin viesteihin, kuten myös laaduttomista keskusteluistaan tunnetussa Suomi24.fi:ssä.

Sen lisäksi että perinteisten medioiden on tyydyttävä uutisissaan nettikeskustelujen jälkipuintiin ja viestien varovaiseen referointiin, saavat ne silti niskaansa tekstiviestiuutisiin kyllästyneiden lukijoiden ärtymyksen. Monissa keskusteluissa on jo kihisty kiukusta, kun turhanpäiväisistä tekstiviestiuutisista ei päästä millään eroon.

Ikestä on tänään kirjoitettu jo rivi jos toinenkin, mutta täytyyhän sitä vielä itsekin päästä ministerin eroa kommentoimaan. Usein tapanani on ollut silittää valtamedioita vastakarvaan, mutta Kanervan tapauksessa en katso sitä tarpeelliseksi. Media teki työtään, ehkä turhan hyökkäävästi ja liiallisten kohu-alkuisten otsikkojen kera, mutta muuta valittamista ei itselläni ole.

Useamman kohua kommentoineen mielestä media aiheutti Kanervan eron. Itse en tätä mielipidettä jaa, Kanerva itse sai kohun aikaiseksi kiertelemällä totuuden rajoille saakka viestiensä sisällöstä puhumista. Median ajojahdista voidaan kyllä puhua, mutta ajojahti vaatii sen toisenkin osapuolen. Ike olisi voinut jarruttaa kohua monta kertaa, muttei jostain syystä tätä kunnolla yrittänyt. Esimerkiksi Kanerva olisi voinut tehdä Hymyn paljastuksen tyhjäksi kertomalla itse jo muutama viikko sitten, että mitäs tulikaan viestiteltyä. Silloin viestien pitäminen lööpeissä päiväkausien ajan olisi muuttunut huomattavasti hankalammaksi. Jos ministeri olisi samalla osoittanut uskottavasti katumustaan ja puolue läksyttänyt tätä sopivasti, ei ero olisi ollut mikään välttämättömyys. Vaikka alapääviestien lähettäminen on ministerille noloa, olisi se luultavasti voitu vielä katsoa yksityisasiaksi. Sitä kuitenkaan ei enää voida, jos ministeri kiertelee ja valehtelee kaikelle kansalle viestittelyistään, koskivatpa viestit sitten mitä asiaa tahansa.

Kohua seuranneena ihmetytti, miksei Kokoomus tullut näkyvästi ministerinsä tueksi. Ja näin viikonlopun jälkeen tuntuu, että puolueessakin taidettiin odottaa viestien julkaisemista, jotta asiasta saataisiin muodostettua mielipide. Jos taas puolueen täytyy odotella jonkun juorulehden ilmestymistä saadakseen tietää, mitä yksi puolueen tärkeimmistä henkilöistä on oikeasti viestitellyt, on jo silloin käsillä tekstiviestejä paljon pahempi ongelma. Tässä vaiheessa median ajojahtikin muuttuu melko yhdentekeväksi. Tuskin millään puolueella voi olla ministeriä, jonka tekemisten todellinen laita saadaan puolueessakin tietää vasta juorulehden ilmestyttyä lehtitelineisiin. Nyt totuus valkeni Kataiselle ilmeisesti vasta edellisenä iltana, eikä mitään enää ollut tehtävissä.

Hauskin Kanerva-kohusta aikaansaatu otsikko löytyy muuten Markkinointi&Mainonnasta: Ike kaatui kikkeliinsä.

Molempia iltapäivälehtiä kaupattiin taas tänään alehintaan. Hassu sattuma muuten, että kilpailijat ovat osanneet hinnoitella tuotteensa samanhintaiseksi samana päivänä.

Useammassa blogissa ja keskustelussa on arveltu alehinnoittelun johtuvan menekin huononemisesta: iltapäivälehdet eivät tahdo enää käydä kaupaksi, kun jutut luetaan netistä. Levikintarkastuksen lukijatilastot tukevat väitettä, Ilta-Sanomien paperilehteä luki vuonna 2006 päivittäin 905 000 lukijaa, vuonna 2007 päivittäisiä lukijoita oli enää 767 000. Lehden lukijoista noin 15 % lähti vuoden kuluessa menemään. Jos lukijat kaikkoavat jatkossa yhtä ripeästi, painuu Ilta-Sanomien lukijamäärä jo alle kymmenessä vuodessa nollan alapuolelle. Tämän kehityksen keskellä varmaan kannattaakin panostaa nettisivuihin kohtuullisen reippaasti.

Iltalehti sen sijaan sinnittelee vielä vuosikymmeniä markettien lehtitelineissä. Vuonna 2006 Iltalehti keräsi 694 000 päivittäistä lukijaa, kun vuonna 2007 lukijoita oli edelleen 675 000 päivässä. Pintaliitooblogissa vaihtoehtoinen näkemys kuvaan iltapäivälehtien lööpeistä.

Muita asioita: Sun äitis jakoi vasta suuren Sun äitis Kansalaisjournalisti -pokaalin, myös tälle blogille mistä olen tietysti kovin kiitollinen.

HS:n aloittama keskustelu blogien viihteellisyydestä ja määrästä jatkui Uutispöytälaatikossa, missä Esa Mäkinen puolustaa juttuaan. Yksimielisyyttä suomalaisten blogien määrästä ei kommenteissakaan saavutettu, enkä minäkään niitä aio iltapuhteekseni käydä niitä laskemaan. Jonkinlaista tuntumaa määrään voi kuitenkin saada Vuodatuksesta: sivulla on 44 000 rekisteröitynyttä käyttäjää. Tietääkseni ainoa tarkoitus rekisteröitymisellä Vuodatukseen on blogin kirjoittaminen. Kaikki eivät varmastikaan ole omaa blogiaan avanneet, mutta jos edes puoletkin on, se tarkoittaa jo 22 000 blogia. Blogilistalle Vuodatuksesta on ilmoitettu vain 4274 blogia.

Ilta-Sanomat onnistui suututtamaan Suomessa vierailleen Ruotsin kuninkaan, kertoo lehti verkkosivuillaan. Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa vieraili pikaisesti Suomessa tutustumassa partiolaisten toimintaan, itsekin kun innokas partion harrastaja eri lähteiden mukaan on.

Ilta-Sanomien toimittajalle vierailun tarkoitus ei kuitenkaan ollut selvinnyt, ja toimittaja yritti virittää Kaarle Kustaan kanssa keskustelua Ilkka Kanervan tekstiviestiskandaalista. Kaarle Kustaa luonnollisesti torppasi kysymyksen heti alkuunsa, ja siitäkös Ilta-Sanomien toimituksessa vimmastuttiin raapimaan kohulööppiä kasaan: Kaarle Kustaa Helsingissä - suuttui lehdistötilaisuudessa! Seuraavaksi Ilta-Sanomien toimittaja ajaa rekan keskelle Kehä ykköstä ja uutisoi seuraavaksi valtavasta kohu-liikennekaaoksesta kehätiellä? Ainakin syy-seuraussuhteiltaan näyttäisi istuvan hyvin Ilta-Sanomain linjaan.

Kotimaan julkkikset osannevat suhtautua iltapäivälehtiin ymmärtäväisesti, mutta osaako Ruotsin kuningas? Vai pitäneekö suomalaisia toimittajina nyt kaikesta pihalla olevina taukkeina? Kovin tahditonta toimintaa iltapäivälehdeltä. Soo-soo, sanoo viima-blogin toimitus.

Hesari halusi ilmeisesti testata blogijutullaan, onnistuuko se vielä aiheuttamaan myrskyn vesilasissa, vaikka paperilehden lukijamääräkin tippui alle miljoonan. Onnistui, hyvin vieläpä. Kari Haakana linkittää jo suurimpaan osaan asiaa käsitelleistä blogimerkinnöistä.

Minusta Hesarin jutussa ei ole mitään kauheaa: tottahan se on, että suurin osa blogeista voidaan luokitella viihteeksi, varmaan tämäkin. Ihan samoinhan sanomalehdissäkin viihteelliset asiat saavat runsaasti palstatilaa (sarjakuvat, urheilu, mainokset, hassut uutiset, tekstiviestit, Paris Hilton jne.) ja ovat usein myös varsin luettuja aiheita. Hesarin tarve kertoa vienosti lukijoilleen, miten blogit ovat pelkkää hömppää tuo mieleen vähän sellaisen sääliä kaipaavan koiranpennun katseen: Tilatkaa nyt tätä meidän tekemää paperiläpyskää että pysytte kärryillä tärkeistä maailman asioista. Kuten Ilkka Kanervan tekstiviestikohusta, luksushäistä Lapissa ja toimittajan huomiosta Sturenkadulle pysähtyneestä autojonosta.

Tosin onnistuu Hesari hieman ärsyttämään tehdessään yleistystä blogeista mininaalisen kokoisella otannalla. Hesarissa on vaivauduttu vertailemaan 50 Blogilistan suosituinta blogia, eikä muiden olemassaoloa tunnuta huomaavan mitenkään. Blogien määräkin on arvioitu laiskasti vain Blogilistan perusteella yli 14 000 kappaleeksi, vaikka suurta osaa blogeista ei itse listalta edes löydy. Blogien kävijätilastointikin on lehden mukaan alkeellista. Ilmeisesti hyvin toimiva asia muuttuu silloin alkeelliseksi, kun Hesarin toimittajalla ei ole pääsyä siihen. Melko suuri määrä bloggaajia käyttää kävijätilastointiin Google Analyticsia, joka antaa kävijämääristä varsin tarkkoja lukemia. Tätä “alkeellista” tilastointisysteemiä käyttävät muuten myös mm. Digitoday, Iltalehti ja Taloussanomat. Alkeellista ja laiskaa on kävijämäärien arvioiminen vain Blogilistalla mainituista lukemista, eihän niissä näy kuin Blogilistaa käyttävät kävijät. Tällainen köykäinen jutuntekotapa sopisi paremmin johonkin ilmaisjakeluun.

Joku voisi aiheellisesti tässä kohtaa kysyä, että kalahtiko HS:n arvio kansalaisjournalismin puutteesta kuitenkin omaan nilkkaan, kun mainitsen blogin infosivulla pyrkiväni toisinaan harrastamaan kansalaisjournalismia. Ei kalahtanut. Elämän realiteetit on myönnettävä: en minä ainakaan jaksa töistä tultuani aloittaa enää toista, palkatonta työpäivää kirjoittamalla edes vähänkään journalismia muistuttavaa blogimerkintää yleensä yhtään mistään. Ja ymmärrän oikein hyvin, ettei varmaan jaksa kovin moni muukaan ellei aihe ole henkilökohtaisesti koskettava. Jos taas kirjoittaa jostain itselleen tärkeästä aiheesta, on kirjoittamisella yleensä jokin muu päämäärä kuin puolueettoman tiedon tuottaminen. Esimerkiksi tästä käy äskettäinen nettisensuuriasia: yksittäiset bloggaajat ja nettikeskustelijat kyllä nostivat tietoisuuteen pääosan ongelmasta, mutta taustalla oli kuitenkin yleensä henkilökohtainen halu kampanjoida sananvapauden puolesta. Tämäkin on ihan hyvä asia, mutta ei se kuitenkaan ole puolueetonta kansalaisjournalismia, vaan paremminkin kampanja- tai mielipidekirjoittamista.

Tuskin kansalaisjournalismia kaipaavien kannattaa kuitenkaan vaipua epätoivoon: blogeja tulee jatkuvasti lisää ja ne valtaavat hiljalleen uusia aihepiirejä. Muotiblogien kasvu on tästä mainio esimerkki, voihan sama ilmiö toistua jollain toisellakin aihepiirillä. Ehkä meillä vuoden kuluttua on uusi, aktiivinen bloggaajayhteisö, jossa ruoditaan vaikka politiikkaa tai jotain muuta vakavampaa aihetta.