Jyrki, Jyrki!

Päivitys 23:50. Mielenosoitus on uutisoitu varsin näyttävästi, eikä itselläni ole enää aiheesta juurikaan uutta sanottavaa. Lisäsin vielä erillisen kuvasivun tapahtumasta. Harmi, etten ehtinyt kuunnella enempää puheita, olisin halunnut nähdä, olisinko saanut asiallisesti raportoitua tämän Veltto Virtasen puheenvuoron. Tuhat sanaa -blogissa on linkkejä paikan päällä kuvattuihin ja lähetettyihin videoihin.

Samalla tuli testattua suoraa raportointia tapahtumapaikalta kännykän välityksellä, en muistaakseni ole aiemmin tällaista tapahtumapaikalta bloggaamista harrastanutkaan. Nopeudessa tuli voitettua isommat mediat, mutta suora videokuva paikan päältä ehtii tietysti ensimmäisenä kaikkien nähtäville. Mutta hyvin tämä onnistui ainakin teknisesti, tätä voisi kokeilla joskus toistekin. Välineistöksi riitti Nokian N73-kännykkä ja Flickr, johon olin etukäteen määritellyt kuvien lähettämisen suorana tähän blogiin sähköpostiviestillä. Oikeastaan ainoaksi ongelmaksi muodostui kirjoittaminen, kännykän pitempiaikainen näpyttely kylmässä talvi-ilmassa ei ole kovin mukavaa.

*******



Jyrki, Jyrki!, originally uploaded by viima.

Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi nostatti raikuvat huudot ja aplodit saatuaan puheenvuoron. Kasvi kysyi, mistä esimerkiksi poliisi tietää, millaista keskustelua nettisensuurista on Hollannissa käyty, ja hämmästeli, miten rumasti korkeillakin tahoilla on sensuurin vastustajista puhuttu ja yritetty lyödä lapsipornoleimaa näiden otsaan.

Ennen puheiden alkua mielenosoittajat ihmettelivät iskulauseellaan, miksei isompi media ole piitannut sensuurikeskustelusta. Nyt paikalla oli sankoin joukoin niin perinteistä mediaa, tv- kuin lehtikuvaajiakin, ja mielenosoitus lienee myös yksi näkyvimmin kansalaismediaraportoiduista tapahtumista viime aikoina. Poistuin itse paikalta kesken Kasvin puheen, ruokatunti ei pitempään viipymiseen riitä. Ja toisaalta tämä mielenosoitus raportoitanee erittäin kattavasti muutenkin.

Lisäys klo 13.55, digikameralla otetut kuvat: Jyrki Kasvi aloittamassa puhettaan. Isompi kuva.
IMG1511. Sensuurimielenosoitus

Mielenosoittajia. Isompi kuva.
IMG1507. Mielenosoittajia


Lyhyt talonvaltaus Helsingin Haagassa

Isompi kuva.
IMG1084. Hetkeksi vallattu

Talonvaltausten sarja Helsingissä jatkui jälleen viikonloppuna, tällä kertaa vallattiin kuvassa oleva talo Haagasta. Valtaajien mukaan talo on ollut yli vuoden tyhjillään. Ilmeisesti tarkoittavat talon yläkertaa, katutasossa näytti toimivan kukkakauppa. Ylemmän kerroksen tyhjänä pitäminen kuulostaa sekin omituiselta, minulle ainakin kelpaisi asunto tuollaisesta arvokkaannäköisestä vanhasta talosta. Ellei siinä sitten satu olemaan homeongelmia tai muita esteitä asumiselle.

Valtaus Haagassa kesti vain muutaman päivän, kunnes talon omistaja tänään vaati valtaajia poistumaan. Tänä iltana tosin vallattiin jo uusi talo Herttoniemestä, valtaus on reilun vuoden kuluessa jo kymmenes. Helsingin kaupunki on tiettävästi luvannut järjestää valtaajille tilaa, mutta mitään ei ole tapahtunut. Lieneekö tahdon vai resurssien puutetta kun sopivaa tilaa ei tunnu löytyvän, tyhjiä kiinteistöjä kun Helsingissäkin näyttää riittävän.

Viima-blogin toimitus ei ole toistaiseksi osallistunut talonvaltauksiin.


Miellyttävää joulua!

Viiman viime aikoina hieman aikaansaamaton toimitus toivottaa miellyttävää joulua kaikille!

IMG32526. Candle


Mikkelin uusi matkakeskus käyttöön

Mikkelin uusi matkakeskus aloitti tänään maanantaina toimintansa. Vuosien jahkailemisen jälkeen lopulta käyttöön saatu matkakeskus tuo linja-autot kätevästi rautatieaseman viereen ja helpottaa junasta bussiin vaihtamista ja toisinpäin. Avajaisia juhlistettiin tänään pienimuotoisesti kuulemalla kaupunginhallituksen puheenjohtajan Arto Seppälän puhe ja kukittamalla Helsingistä saapuneen pikavuoron matkustajia. Varsinaisia avajaisia vietetään myöhemmin joulukuussa. Samalla käyttöön otettiin rautatien ylittävä silta, jonka kautta voi aiempaa helpommin paeta Mikkelin keskustan hektistä vilskettä rauhallisemmalle sataman alueelle. Keskustan vilske onkin vasta lisääntynyt Anttilan avattua tavaratalonsa Mikkelissä, torin ja rautatieaseman välissä olevassa uusitussa Forumin kauppakeskuksessa. Viiman toimitus olisi mielellään tutustunut uuteen tavarataloon lauantaina, mutta ei kehdannut kun mukana ollut kannettava tietokone saa niin usein kaikki hälyttimet piipittämään.

Lisää aiheesta Ikkunapaikalla-blogissa. Ikkunapaikalla-blogi on viiman sivuprojekti, johon jatkossa keskittyvät rautatie- ja liikenneaiheiset kuvat ja nippelitietomerkinnät. Tärkeimpiä liikenneasioita mainostetaan edelleen täälläkin.

Mikkelin vanha linja-autoasema oli lauantaina käytössä toiseksi viimeistä päivää.
IMG44046. Mikkeli bus station

Julkaistu: 12.11.2007 klo 23:40


Tuomo YleX Popissa

IMG36963. Tuomo

Tuomo Prättälä yhtyeineen esitti YleX Popissa Kaisaniemessä mukavan rentoa, soul-tyyppistä musiikkiaan aurinkoisessa säässä.

IMG36960. Tuomo


Vihreiden vaalitaistoa Joensuussa

Vihreiden vaalivalvojaisten odottava tunnelma Joensuun Teatteriklubilla vaihtui pettymykseksi kun selvisi, että puolueen Pohjois-Karjalasta ehdolla ollut puheenjohtaja Tarja Cronberg jäi vain 184 äänen päähän läpimenosta. Cronberg keräsi Pohjois-Karjalan ehdokkaista toiseksi eniten ääniä Vihreiden yltäessä 11,7 % kannatukseen maakunnassa, mutta vain kuuden kansanedustajan maakunnassa sekään ei aivan riittänyt.

Vaikka Cronbergin valitsematta jääminen tunnelmaa latistikin, iloittiin vaalivalvojaisissa kuitenkin Vihreiden kannatuksen lähes tuplaantumisesta Pohjois-Karjalassa. Aplodeja aikaansai myös naapurimaankunnan Etelä-Savon yllätys, Vihreiden ehdokkaan Heli Järvisen valitseminen Arkadianmäelle.

Tunnelmia Vihreiden vaalivalvojaisissa Joensuussa.
18032007138. Vihreiden vaalivalvojaiset

Vaalityötä iltaan asti

Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg jatkoi vaalikampanjointia loppumetreille asti. Vielä myöhään lauantai-iltana ennen sunnuntaisia vaaleja Cronberg käväisi tukijoukkonsa kanssa tapaamassa ihmisiä Joensuun keskustan Pub Palaverissa. Hieman epätavanomaisessa kampanjointipaikassa entisen maakuntajohtajan kanssa jutustelemaan halunneita riitti yllättävänkin runsaasti. Kampanjaryhmässä mukana ollut henkilö kertoi ihmisten olleen positiivisella mielellä uskomassa puheenjohtajan hyvin epätodennäköiseltä näyttävään läpimenemiseen.

Maakunnan julkkis. Cronberg kiersi keskustelemassa illanviettäjien kanssa Pub Palaverissa Joensuussa.

17032007132. Cronberg.