Joukkoliikennepoimintoja

Tämä blogi käsitteli ennen myös joukkoliikenteen kuulumisia, mutta syksyllä aloitin niille oman bloginsa. Tämä merkintä kuluu Sanoman verkkolehdistä tutun konsernimarkkinoinnin merkeissä, kun poimin linkkejä viime viikkoina käsittelemiini joukkoliikenteen aiheisiin.

- PC-pistokepaikan varaaminen Junamaatilla (4.2.2008).
Osmo Soininvaara valitteli blogissaan junien huonoja työskentelytiloja ja kommenteissa ilmeni, että PC-pistokepaikan varaaminen Junamaatin kautta on hankalaa. Kävin testaamassa Junamaattia, ja valinta onnistuu helposti, kunhan huomaa pienen jujun eikä käytä automaatin tarjoamia pikavalintoja.

- Pääkaupunkiseudun uusien lähijunien ilme selville (24.1.2008).
YTV-alueen liikenteeseen tulee lähivuosina uusia junayksiköitä, jotka tilaa VR:n sijaan Junakalusto Oy. Ensimmäiset uudenmalliset junat tulevat testikäyttöön tämän vuoden syksyllä. Hesarikin kertoi samasta asiasta viikkoa myöhemmin.

- Mikkeli hamuaa lentoja Lappeenrannasta (14.1.2008).
Lentoliikenne Lappeenrantaan alkoi uudelleen tammikuussa, Mikkelissä innostuttiin jo visioimaan, miten Lappeenrannan lentoja voitaisiin kierrättää Mikkelin kautta. Hanke ei toistaiseksi ole tainnut edetä. Mikkelin lentoliikenne päättyi muutama vuosi sitten. Kaupungin johto kuitenkaan ei ollut kovin kiinnostunut Lahti-Heinola-Mikkeli -oikoradasta, joka sekin nousi taas tammikuussa esille.

- Länsimetron hinta nousee edelleen (11.1.2008).
“Kiinnostavaa muuten on verrata Länsimetron noin 13,4 kilometrin mittaisen osuuden arvioitua, 800 miljoonan euron rakentamiskulua Kerava-Lahti -oikoradan kustannuksiin. Noin 75 kilometrin mittainen oikorata kustansi kaikkiaan 331 miljoonaa euroa.”

- Pohjolan Liikenne ostanut M.V. Wikström Oy:n (2.1.2008).
Linja-autoliikenne keskittyy entistä harvempien, isojen yritysten haltuun. Pohjolan Liikenne on kuluneen vuoden aikana ostanut pääkaupunkiseudulta myös Linjaliike A.E. Koskinen & Pojat Oy:n ja Jyrkilän kaupunkiliikenteen Kotkassa.

Näistä merkinnöistä Junamaatin, uusien lähijunien ja Wikströmin kaupan osalta ei tarvinnut suoraan tukeutua uutisiin tai lehtijuttuihin. Mutta muuten on täytynyt tyytyä referoimaan muiden tuottamaa sisältöä ja yhdistelemään eri asioita.

Tämän blogin (ei siis tuon johon on linkkejä yllä) linjaksi näyttää huomaamatta muodostuneen yritysmaailman ympärillä pyöriminen, ja mitä suurimmassa määrin kaikesta valittaminen ja kaiken arvosteleminen. Tämä yritysten ihmettelyn ja negatiivisuuden pesäkkeeksi ryhtyminen ei ole ihan ole ollut tarkoituksenani. Mietityttää, eikö tosiaan ole mitään muuta kirjoitettavaa. Korjausliikekin näyttää hankalalta, koska kaikki mielessä olevat aiheet käsittelevät nekin joko yrityksiä tai tavaraa. Kai maailma sitten näiden ympärillä kovin tiiviisti pyörii, jos yrittää välttää päiväkirjamaista bloggaamista.


Mikkelin uusi matkakeskus käyttöön

Mikkelin uusi matkakeskus aloitti tänään maanantaina toimintansa. Vuosien jahkailemisen jälkeen lopulta käyttöön saatu matkakeskus tuo linja-autot kätevästi rautatieaseman viereen ja helpottaa junasta bussiin vaihtamista ja toisinpäin. Avajaisia juhlistettiin tänään pienimuotoisesti kuulemalla kaupunginhallituksen puheenjohtajan Arto Seppälän puhe ja kukittamalla Helsingistä saapuneen pikavuoron matkustajia. Varsinaisia avajaisia vietetään myöhemmin joulukuussa. Samalla käyttöön otettiin rautatien ylittävä silta, jonka kautta voi aiempaa helpommin paeta Mikkelin keskustan hektistä vilskettä rauhallisemmalle sataman alueelle. Keskustan vilske onkin vasta lisääntynyt Anttilan avattua tavaratalonsa Mikkelissä, torin ja rautatieaseman välissä olevassa uusitussa Forumin kauppakeskuksessa. Viiman toimitus olisi mielellään tutustunut uuteen tavarataloon lauantaina, mutta ei kehdannut kun mukana ollut kannettava tietokone saa niin usein kaikki hälyttimet piipittämään.

Lisää aiheesta Ikkunapaikalla-blogissa. Ikkunapaikalla-blogi on viiman sivuprojekti, johon jatkossa keskittyvät rautatie- ja liikenneaiheiset kuvat ja nippelitietomerkinnät. Tärkeimpiä liikenneasioita mainostetaan edelleen täälläkin.

Mikkelin vanha linja-autoasema oli lauantaina käytössä toiseksi viimeistä päivää.
IMG44046. Mikkeli bus station

Julkaistu: 12.11.2007 klo 23:40


Kesäkuun poiminnat

Asioita, joista olisi voinut kirjoittaa kesäkuussa blogimerkinnän jos toisenkin. Ellei olisi matkustanut junalla eestaas ja keskittynyt selaamaan liikaa uutisotsikoita Ampparit.com:issa.

Utan Byxor Festival. Tyypit kokoontuvat Kaivopuistoon pelaamaan jalkapalloa ja tekemään ihmispyramidia - ilman housuja. Joku voisi pitää moista jopa omituisena. Utan Byxor Festivat havaittiin myös City-lehdessä.

Free Record Shop aikoo lopettaa myymälänsä Suomesta. Myönnettäköön, ettei tule enää kovinkaan ikävä. Muutama vuosi sitten kävin Jyväskylän Free Record Shopissa ja ostinkin muutaman levyn, valikoima oli reippaasti tavanomaista tavaratalon levyhyllyä parempi. Toukokuussa kävin uudestaan samassa liikkeessä. Levyhyllyjen tilalle oli tullut suuri pöytä, jonka valikoima muistutti karsittua versiota Anttilan alelaarista. Moisilla valikoimilla lienee turha valittaa, jos ihmiset lataavat musiikkinsa netistä.

Nick.fi - Löytöretki yhteisöihin. Sivusto, jolla voi yhdistää useammalla nettisivulla olevat profiilinsa, jotta sinut on helpompi löytää useammista palveluista.

Omasana.fi - Taloussanomat goes CC. Taloussanomat tarjoaa mahdollisuuden siteerata uutisiaan vapaasti blogeissa ja keskustelupalstoilla. Tämänkin blogin päivittämisen voisi jatkossa siis hoitaa kopioimalla ja liittämällä Taloussanomien uutisia. Lieneekö taustalla aitoa ymmärrystä ja pyrkimystä helpottaa verkkokeskusteluja vai halu päästä ohi Kauppalehden verkkopalvelun kävijämääristä keräämällä lisää linkkejä muilta sivustoilta? Kummin vain, hienosti tehty joka tapauksessa.

Kesäpassit houkuttelevat edulliseen matkailuun. Matkahuollon Bussipassi kilpailee tänä kesänä lomailijoista VR:n Lomapassin kanssa.

Flickr sensuroi saksalaisten kuvia. Flickrin eri kieliversiot ilahduttivat ensin, mutta mieli muuttui kun käyttöehtojakin lokalisoitiin. Saksan lainsäädännön perusteella Flickr poisti saksalaisten käyttäjien näkyviltä kaikki mahdollisesti epäilyttävät kuvat niiden sisällöstä riippumatta. Tiukka vastarinta alkoi niin keskusteluissa kuin kuvasivuillakin.

Viima testaa: Pendolino. Junaharrastaja vältteli VR:n lippulaivalla matkustamista kymmenen vuotta, mutta joutui lopulta taipumaan päästäkseen illaksi kotiin. Ensimmäinen kerta oli yllättävän miellyttävä ja vapautti Pendolino-peloista. Taidan mennä uudestaankin. Kumpa niillä vain voisi ajaa kahtasataa laajemmalla osalla rataverkkoa.


Turvavyöpakko busseihin

Turvavyöpakko laajenee koskemaan kaukoliikenteen linja-autoja toukokuun alusta alkaen. Samalla tiukentuvat lasten kuljettamista koskevat säännökset. HS:n uutinen. Turvavyön käyttöpakko linja-autoissa lienee samanlainen kuin taksimatkustajilla. En vielä osunut löytämään tietoa siitä, kuka on vastuussa, jos bussimatkustaja ei turvavyötä käytä ja mitä seurauksia tästä on. YLE uutisoi turvavyöpakosta jo helmikuussa kertoen Linja-autoliiton kannattaneen turvavyöpakkoa jo kymmenen vuotta. Hieman kummaa, vähentäähän vyöpakko kuitenkin matkustajamukavuutta jossain määrin.

Viimeksi kun matkustin Savonlinjan Expressbussilla Helsingistä Mikkeliin, yritin laittaa turvavyötä viereisellä penkillä olleelle selkärepulle ja muovikassilleni. Tavarat halusin vyöttää, koska maaliskuussa samalla matkalla bussi joutui tekemään hirven vuoksi hätäjarrutuksen ja istuimella olleet tavarani lensivät käytävälle monen metrin päähän. Mutta, turvavyö oli niin lyhyt, ettei se yltänyt repun ja muovikassin ympärille vaikka miten sitä yritin repiä. Johtopäätös: Turvavyön käyttöpakko tulee tukevampien matkustajien kohdalla aiheuttamaan hankaluuksia osassa busseista. Mutta mitäpä tämmöisistä välittämään, ainahan voi mennä omalla autolla jos ei bussi miellytä.

Satunnainen fakta: Kansanterveyslaitoksen mukaan Suomessa menetetään joka vuosi itsemurhien vuoksi ainakin 20000 odotettua työikäisen väestön elinvuotta. Tilastokeskuksen mukaan itsemurhat ovat Suomessa viime vuosina jatkuvasti vähentyneet. Siitä huolimatta 812 miestä ja 252 naista teki vuonna 2004 itsemurhan. Maailmanpankki laskee henkisen pääoman hinnaksi 28000 euroa menetettyä elinvuotta kohti (HS 201105).