Radio Helsinki uudisti nettisivunsa
Pääkaupunkiseudulla ja netissä kuuluva Radio Helsinki uudisti vasta perusteellisesti nettisivunsa. Aiempi sivu alkoi jo ollakin hieman tahattomasti retrohenkinen, joskin ajoi silti hyvin asiansa. Uusi saitti näyttää varsin asialliselta, ja hieman muuten Wordpressillä tehdyltä. Nykyaikana muodikkaita kommentointimahdollisuuksia ei kuitenkaan näytä olevan, paitsi suoraan lähetykseen voi viestittää shoutboxin kautta. Päätoimittaja odottelee jo blogissaan haukkuja ja salaliittoteorioita sivustouudistuksen takia, muttei sellaisia näytä ainakaan toistaiseksi tulleen. Eikä tule täältäkään, tällä kertaa en keksi mitään valitettavaa.
Radio Helsinki muutti nettisivujaan suuremmin viimeksi viime toukokuussa sulkemalla nettisivuiltaan keskustelupalstan ja siirtämällä keskustelut HS.fi:n alle omaan osastoonsa. Keskustelupalstan sulkeminen näkyi sivujen kävijämäärissä: aiempaan verrattuna kävijämäärä on vuodessa pudonnut lähes puolella. Sivunlatausten määrä laski keskustelujen sulkemisen myötä noin neljännekseen aiemmista lukemista. Keskustelijat puolestaan eivät HS.fi:n alla olevasta palstasta innostuneet, vaan perustivat oman, uuden palstan, joka näyttääkin menestyneen varsin hyvin.
Päivän julkkiskohu: Viivi Avellan sanoi radiossa mokkakikkeli ja ruotii asiaa blogissaan. Eräs Saara kertoo lisää tästä kiehtovasta aiheesta.
En voi olla pohtimatta, että jos Viivi Avellan olisi sanonut “arjalaiskikkeli”, olisiko se saanut aikaan samanlaisen rasismikohun?
Tai siis kohun ja kohun…jos MTV3:n viihdeuutiset uutisoi sen ja Iltasanomat kysyy kukaihmesenytolikaanilta mielipidettä, niin mielestäni vesilasiin voitaisiin julistaa myrskyvaroitus.
Ps. I’m not gay, or anything mutta jotenkin mokkakikkeli kuulostaa todella hienolta sanalta.
Siinä on kaksi kertaa kaksois-kk ja sana mokka, mikä viittaa kahviin ja on siten plussaa…jotenkin vaan tykkään siitä. Ikävää vaan että en saa käyttää sitä :(
Comment by t — 23.04.2008 @ 10:10
Enpä tullut ajatelleeksi asiaa, mutta nyt kun mainitsit ja olen tässä tätä mokkakikkeliä hieman makustellut (en voinut olla ilmaisematta asiaa juuri noin), niin totta, se kuulostaa oikeastaan komealta. Mokkahan on ainakin minusta varsin positiivinen sana.
Olisi muuten ollut paljon hauskempaa, jos Viivi tai joku muu olisi ilmaissutkin lähetyksessä nimenomaisesti pitävänsä mokkakikkelistä. Olisi nähty, voiko kiusallisen sanan käytöstä positiivisessa hengessä nousta kohu. Pelkällä arjalaiskikkeli-ilmaisulla kohua olisi varmaan hyvin vaikea nostattaa, kun se on niin valtavirtaa ja enemmistöä. Tarvittaisiin muutakin asiaan liittyvää rekvisiittaa, kuten eräs formulapomo varmaan tietää.
Comment by viima — 23.04.2008 @ 11:02