Hesari halusi ilmeisesti testata blogijutullaan, onnistuuko se vielä aiheuttamaan myrskyn vesilasissa, vaikka paperilehden lukijamääräkin tippui alle miljoonan. Onnistui, hyvin vieläpä. Kari Haakana linkittää jo suurimpaan osaan asiaa käsitelleistä blogimerkinnöistä.

Minusta Hesarin jutussa ei ole mitään kauheaa: tottahan se on, että suurin osa blogeista voidaan luokitella viihteeksi, varmaan tämäkin. Ihan samoinhan sanomalehdissäkin viihteelliset asiat saavat runsaasti palstatilaa (sarjakuvat, urheilu, mainokset, hassut uutiset, tekstiviestit, Paris Hilton jne.) ja ovat usein myös varsin luettuja aiheita. Hesarin tarve kertoa vienosti lukijoilleen, miten blogit ovat pelkkää hömppää tuo mieleen vähän sellaisen sääliä kaipaavan koiranpennun katseen: Tilatkaa nyt tätä meidän tekemää paperiläpyskää että pysytte kärryillä tärkeistä maailman asioista. Kuten Ilkka Kanervan tekstiviestikohusta, luksushäistä Lapissa ja toimittajan huomiosta Sturenkadulle pysähtyneestä autojonosta.

Tosin onnistuu Hesari hieman ärsyttämään tehdessään yleistystä blogeista mininaalisen kokoisella otannalla. Hesarissa on vaivauduttu vertailemaan 50 Blogilistan suosituinta blogia, eikä muiden olemassaoloa tunnuta huomaavan mitenkään. Blogien määräkin on arvioitu laiskasti vain Blogilistan perusteella yli 14 000 kappaleeksi, vaikka suurta osaa blogeista ei itse listalta edes löydy. Blogien kävijätilastointikin on lehden mukaan alkeellista. Ilmeisesti hyvin toimiva asia muuttuu silloin alkeelliseksi, kun Hesarin toimittajalla ei ole pääsyä siihen. Melko suuri määrä bloggaajia käyttää kävijätilastointiin Google Analyticsia, joka antaa kävijämääristä varsin tarkkoja lukemia. Tätä “alkeellista” tilastointisysteemiä käyttävät muuten myös mm. Digitoday, Iltalehti ja Taloussanomat. Alkeellista ja laiskaa on kävijämäärien arvioiminen vain Blogilistalla mainituista lukemista, eihän niissä näy kuin Blogilistaa käyttävät kävijät. Tällainen köykäinen jutuntekotapa sopisi paremmin johonkin ilmaisjakeluun.

Joku voisi aiheellisesti tässä kohtaa kysyä, että kalahtiko HS:n arvio kansalaisjournalismin puutteesta kuitenkin omaan nilkkaan, kun mainitsen blogin infosivulla pyrkiväni toisinaan harrastamaan kansalaisjournalismia. Ei kalahtanut. Elämän realiteetit on myönnettävä: en minä ainakaan jaksa töistä tultuani aloittaa enää toista, palkatonta työpäivää kirjoittamalla edes vähänkään journalismia muistuttavaa blogimerkintää yleensä yhtään mistään. Ja ymmärrän oikein hyvin, ettei varmaan jaksa kovin moni muukaan ellei aihe ole henkilökohtaisesti koskettava. Jos taas kirjoittaa jostain itselleen tärkeästä aiheesta, on kirjoittamisella yleensä jokin muu päämäärä kuin puolueettoman tiedon tuottaminen. Esimerkiksi tästä käy äskettäinen nettisensuuriasia: yksittäiset bloggaajat ja nettikeskustelijat kyllä nostivat tietoisuuteen pääosan ongelmasta, mutta taustalla oli kuitenkin yleensä henkilökohtainen halu kampanjoida sananvapauden puolesta. Tämäkin on ihan hyvä asia, mutta ei se kuitenkaan ole puolueetonta kansalaisjournalismia, vaan paremminkin kampanja- tai mielipidekirjoittamista.

Tuskin kansalaisjournalismia kaipaavien kannattaa kuitenkaan vaipua epätoivoon: blogeja tulee jatkuvasti lisää ja ne valtaavat hiljalleen uusia aihepiirejä. Muotiblogien kasvu on tästä mainio esimerkki, voihan sama ilmiö toistua jollain toisellakin aihepiirillä. Ehkä meillä vuoden kuluttua on uusi, aktiivinen bloggaajayhteisö, jossa ruoditaan vaikka politiikkaa tai jotain muuta vakavampaa aihetta.