Moni on joutunut harmikseen huomaamaan alkuvuoden olevan puhelinluetteloiden tyrkyttämisen sesonkiaikaa. Luettelot jaetaan joka kotiin, eikä niiden jakamista voi estää edes mainokset tai ilmaisjakelut kieltävillä tarroilla, vaan oveen tai postilaatikkoon olisi laitettava erityinen ei puhelinluetteloita -tarra. Nykyisin kovinkaan monella ei taida olla luettelolle tarvetta, kun lähes kaiken luettelossa olevan tiedon saa joko netistä tai halutessaan numerotiedustelun kautta. Puhelinluetteloista lieneekin tulossa lähivuosina samanlainen nostalgiaesine kuin puhelinkopeista tuli kännyköiden yleistyttyä.

Puhelinluetteloiden vastaanottamista vastaan kampanjoidaan tietysti blogeissa ja kaikki nykyajan tärkeimmät ilmiöt ilmaisevassa Facebookissa. Facebookin EI PUHELINLUETTELOITA, kiitos! -ryhmässä kysytään, koska sinä olet viimeksi lueskellut aikasi kuluksi puhelinluetteloita? Samalla arvellaan luetteloiden olevan paperin- rahan- ja painomusteen tuhlausta ja jätteen määrän turhaa kasvattamista. Sunnuntai-iltaan mennessä ryhmään oli liittynyt noin 140 Facebookin käyttäjää.

Enirolla taidettiin haistaa jo aiemmin, mitä on tulossa. Muutama vuosi sittenhän yritys kampanjoi näyttävästi puhelinluettelon tarpeellisuuden puolesta, pitkissä tv-mainoksissa ja isoissa lehti-ilmoituksissa puhelinlangat kulkivat ylväästi ja korkealla ainakin Kaivopuiston rannassa. Muistaakseni mainosten pääviestinä olisi ollut juuri luetteloiden tarpeellisuuden ja hienouden korostaminen. Luetteloiden vastustamiseen lienee varauduttu myös tekemällä niiden logosta noin onnellisen ja vastaanottavaisen näköinen. Tässähän melkein alkaa miettiä, raaskiiko noin onnellisen näköisten luetteloiden jakamista vastustaakaan?

Kieltämättä on omituista, miksi tiiliskiven kokoisia luetteloita saa tunkea joka kotiin, ellei sitä aivan erikseen ole kieltänyt. Hemmetinmoinen mökä nousisi varmasti, jos Eniro lähettäisi jokaiselle suomalaiselle sähköpostitse PDF-tiedostona 500 megatavun edestä mainoksia, nimiä, numeroita ja osoitteita. Mutta postiluukun kautta tällainen suoramarkkinointi on edelleen sallittu, jos puhelinluettelosta on varattu pieni siivu myös julkisille tiedotteille, pelastautumisohjeille yms. Mutta eikö ne voisi hyvin jakaa joka kotiin ilman kolmeatuhatta mukana tulevaa, tarpeetonta sivuakin?

Muistelisin, että ainakin Mikkelissä jaettiin vielä ennen vuosituhannen vaihdetta joka kotiin vain pieni lappunen, jolla luettelon voi käydä halutessaan hakemassa lähikaupasta. Ilmeisesti sittemmin huomattiin, etteivät ihmiset enää katsoneet tarpeelliseksi hakea puhelinluetteloa ja niitä alettiin jakaa joka kotiin etteivät luettelomainostajat kaikkoaisi. Vaasan, Satakunnan ja osin Varsinais-Suomen alueella luetteloita ei nykyisinkään jaeta kaikkiin kotitalouksiin, vaan ne voi halutessaan noutaa jakelupisteestä.

Aiheesta muualla:
- Ei puhelinluetteloita -tarroja Pintaliitodesignin sivuilla
- HPWEB-blogi: Puhelinluettelot postiluukkuun
- Enimmäkseen harmiton: Pitäkää nyt ne…
- Puhelinluettelo.fi - tietoja luetteloiden jakamisesta eri puolilla Suomea.

Päivitys 5.2.2008: Merkinnästä on Fonecta Oy:n pyynnöstä poistettu puhelinluettelo.fi -sivustolla käytettävä logo.

Tanja Saarela kirjoitti kuluneella viikolla blogissaan Luis Vuittonin saapumisesta Helsinkiin ihmetellen samalla, eivätkö kotimaiset merkkituotteita myyvät liikkeet riitä. Saarelaa mietityttää myös, mahtavatko Helsinkiin rantautuneet kerjäläiset olla sellaista suurkaupunkimaista kehitystä, jota Helsinki kaipaisi. Oikeastaan Tanja Saarelan voisi kuvitellakin olevan iloinen Luis Vuittonin saapumisesta Helsinkiin, mutta kirjoituksen sävy on selvästi ironinen.

Iltalehden toimittajalle tällaisen ironisen kirjoituksen ymmärtäminen näyttää olleen täysin ylivoimaista. Iltalehti revittelee jutulla, jossa kauhistellaan miten Tanja Saarela ihastelee rahan näkymistä ja riemuitsee uudesta ökyliikkeestä. Lehden mielestä Saarela pitää kotimaisten laatumerkkien liikkeitä köyhien impivaaralaisputiikkeina, vaikka Saarela kirjoituksessaan paremminkin puolustaa näissä myytäviä, laadukkaita tuotteita. Iltalehden jutun jälkeen Saarela vielä täsmentää uudessa blogimerkinnässä aiemman kirjoituksensa olleen ironinen. Jostain kumman syystä Iltalehti ei ole nähnyt tarpeelliseksi uutisoida Saarelan uudempaa blogimerkintää millään tavalla.

Mietityttää, kuinkahan luotettavia Iltalehden monimutkaisemmista, yhteiskunnallisista aiheista kirjoittamat uutiset mahtavat olla, jos lehden toimittajat eivät edes tämän vertaa ymmärrä lukemaansa. Aiheesta enemmän Hupaisaa ajankulua tyhmille lapsille -blogissa.

Iltalehti on viime kuukausina tullut tunnetuksi myös useista uutisten kopioinneista muilta nettisivuilta ilman mainintaa uutisen lähteestä. Vuodenvaihteessa Iltalehti kertoi verkkosivuillaan Suomeen saapuvista venäläismatkailijoita jutussa, jonka oheen oli liitetty ryssät-nimeä ja nettiosoitetta käyttänyt kuva venäläisturisteista. Mutta nähtävästi tällainen nettistrategia kannattaa, Iltalehti kun oli yli miljoonalla kävijällään viime viikolla suosituin TNSMetrix-mittauksessa mukana oleva sivusto. Ehkä Iltalehti haluaakin tarkoituksellisesti kohahduttaa tällaisilla älyttömyyksillä, saadaanhan näillä varmasti houkuteltua lisää kävijöitä esimerkiksi aihetta käsittelevistä blogeista.

Nelonen alkoi maksaa katsojien tekemistä uutisvideoista, vinkattiin aiemman merkinnän kommenteissa. Nyt Nelosen tv-uutisiin asti päätyneistä, katsojien tekemistä Elämäsi uutisista saa 100-200 euron palkkion. Automaattisesti palkkiota ei kuitenkaan saa, koska Nelonen varaa oikeuden lähettää uutisissaan vain kiinnostavimmat videot. Ainoastaan kanavan nettisivuilla julkaistut uutisvideot jäävät ainakin vielä ilman korvausta. Palkkion luulisi houkuttelevan ainakin media-alan opiskelijoita tarjoamaan tekemiään uutisjuttuja Neloselle, heillä kun usein on tarvittavat laitteet ja ohjelmat käytettävissään opiskelupaikkansa puolesta. Ensimmäisen, reilun viikon aikana Nelonen ei näytä saaneen vielä yhtään edes netissä julkaistavaksi sopivaa videota katsojilta, nettisivuilla on edelleen vain palvelun esittelyvideo.

Itse en palkkiosta huolimatta ole kiinnostunut tuottamaan videoita Neloselle, tarvittava laitteistokin puuttuu eikä ainakaan tämän blogin aiheita ole kovin järkevää taivuttaa uutisvideoiksi. Siitä tuskin olisi kovin suurta lisäarvoa kenellekään, jos kertoisin Savon Sanomien verkkosivujen uudistumisesta kuvaamalla lehden nettisivua tietokoneen näytöltä videokameralla. Sitten video olisi paikallaan, jos aiheesta voisi haastatella jotakuta muutakin kuin itseään. Toisaalta jos näkisin asian eteen noin paljon vaivaa, en ehkä haluaisi enää luovuttaa tuotostani kaikkine tekijänoikeuksineen Neloselle vain siksi, että kanava saattaisi ehkä maksaa siitä. Mielummin julkaisisin videoni täällä ja ilmoittaisin siitä vaikka Blogitelevisioon. Blogitelevisio voi tulevaisuudessa olla kehittymässä nykyistä vilkkaammaksi, palvelun aloittanut Medis kertoo saanensa Blogitelevision konseptisuunnitteluun apurahan Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskukselta. Enpä muuten aiemmin muistakaan kuulleeni kansalaisjournalismin suuremmin saaneen rahoitusta tai apurahoja.

Nelonen lanseerasi loppuviikosta uuden Elämäsi uutiset -palvelun, jolla kanava tarjoaa katsojille mahdollisuuden lähettää Neloselle uutisjuttuja videomuotoisena. Kiinnostavimmat katsojien tekemät uutisjutut Nelonen lupaa lähettää uutislähetyksessään tv:n puolella, ja vähemmän kiinnostavatkin videot aiotaan julkaista netissä. Uutisvideoita voi jo nykyisellään lähettää useampiin medioihin, mutta Nelonen toivoo ilmeisesti saavansa valmiiksi toimitettuja juttuja, jotka voisi ajaa ulos uutislähetyksessä ja verkossa sellaisenaan.

Nelosen idea on ihan kiinnostava ja tarjoaa tietysti innokkaille kansalaisjournalisteille valtakunnallista, kohtalaisen laajaa näkyvyyttä. Muuta palkkiota uutisvideoiden tekijöille ei nähtävästi aiotakaan tarjota. Hieman epäilyttää, kuinka monella innokkaalla kansalaisjournalistilla on käytössään sellaiset videointivehkeet ja editointiohjelmat, joilla uutisvideoiden saaminen lähetyskelpoiseen muotoon onnistuu. Kännykän videokameralla tuskin saa ihan tv-tasoista videota kuvatuksi.

Taloussanomat otti kymmenen vuoden aikana kertyneet uutisensa hyötykäyttöön ja laittoi kaikki ilmaiseksi saataville nettiin, kerrotaan Ylläpidon blogissa. Aivan ensimmäisenä Taloussanomat ei ole arkistojaan avannut, Turun Sanomista on jo pitemmän aikaa voinut hakea verkkolehdessä vuoden 1997 jälkeen julkaistuja uutisia. Pikaisella testauksella Turun Sanomien arkisto osoittautui juttujen määrässä kattavammaksi, tammikuulta 2006 tehty haku tuotti Turun Sanomista yli 3000 uutista, kun Taloussanomissa samalta ajalta löytyi alle 500 uutista. Ilmainen, kattava uutisarkisto ei kuitenkaan näytä tuoneen Turun Sanomien verkkosivuille erityisen suuria kävijämääriä kilpailijoihin verrattuna, vaan viikottain lehden sivuja selailee vajaat satatuhatta kävijää. Samalla vaikkapa Aamulehti kerää ilman arkistojakin hieman suurempia kävijämääriä.

Savon Sanomat uudisti vuoden alussa verkkolehtensä perusteellisesti. Teknisesti ja ulkoasultaan sivu on samanlainen konserniin kuuluvan Keskisuomalaisen kanssa, mutta sisältö on räätälöity paremmin savolaisten makuun sopivaksi. Täysin identtisiksi Keskisuomalaisen ja Savon Sanomien sivut eivät näytä tulleen, vaikka kotimaan, viihteen ja ulkomaan puolella julkaistaan nähtävästi melko paljon samoja uutisia.

Savon Sanomien uudistus mahdollistaa Mikkelin alueen uutisten mukavamman seuraamisen verkosta, SS:llä on Mikkelissä pieni paikallistoimitus. Harmi, ettei lehti lähtenyt kunnolla paisumaan levikkialueensa ulkopuolelle. Lisäämällä nykyisen Savo-uutisosaston oheen erillisen osasto Etelä-Savolle ja Mikkelin-toimitusta hieman vahvistamalla olisi SS voinut saada sivuilleen kohtuullisen runsaankin joukon lisäkävijöitä Mikkelin suunnalta, varsinkin kun lehden muukin uutissisältö on verkossa runsasta. Nykyinen verkkouutisointi Mikkelistä on varsin köykäistä, eteläsavolainen Länsi-Savo julkaisee netissä vain muutamia lyhyitä sähkeuutisia päivittäin ja muukin sisältö koostuu lähinnä STT:n sähkeistä, pääkirjoituksista ja satunnaisemmin päivittyvistä kirja- ja autotyyppisistä taustajutuista.

Länsi-Savo lupasi tosin sekin uudenvuoden alla uudistaa keväällä verkkolehtensä. Sisältöjen pääpainon kerrottiin säilyvän edelleen paperilehdessä, jonka kuulemma menestyy varsin hyvin. Samalla Länsi-Savo kuitenkin kertoi tehostavansa toimintaansa: lehti aikoo karsia kaiken päällekkäisen työn Savonlinnassa ilmestyvän, samaan konserniin kuuluvan Itä-Savon kanssa. Sitä ei kerrottu, miten tämä käytännössä tulee näkymään. Jo nykyisin lehdillä on jonkin verran yhteisiä sivuja, mm. sunnuntaisivuja tehdään niin Mikkelissä kuin Savonlinnassakin ja julkaistaan molemmissa lehdissä samanlaisina. Valtakunnalliset uutiset ovat molemmissa lehdissä enimmäkseen STT:n tuotantoa.

Länsi-Savo ja Itä-Savo ovat hieman jääneet jälkeen verkkolehtien kehityksessä, vuoden sisällä kaikkien ympäröivien maakuntien sanomalehdet ovat uudistaneet verkkosivunsa ja lisänneet verkkouutisten määrää. Sanomalehtien blogitkin ympäröivät Etelä-Savoa jo kaikissa lähimaakunnissa Pohjois-Karjalaa lukuunottamatta. Eri asia tietysti on, kuka niitä kaikkia jaksaa lukea. Savon Sanomissahan olisi nyt voitu kätevästi aloittaa vaikka Mikkelin asioihin keskittyvä blogikin, jos joku löytyisi sellaista kirjoittamaan. Viiman toimituksenkin on täältä Helsingin Kalliosta käsin varsin hankalaa blogata Mikkelissä tapahtuvista jokapäiväisistä asioista.

Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen kehuu estoitta sanomalehden sivistävää vaikutusta sunnuntaisessa pääkirjoituksessaan, ja otsikossa kertoo tilaajien vieläpä komistuneenkin. Ilmeisesti lehti on löytänyt keinon houkutella nuoremman opiskelijaväenkin kestotilauksen pauloihin. Lehden keskustelupalstalla tosin arvellaan tilaajien lisääntymisen johtuvan uusille tilaajille suunnatuista alennustarjouksista, joiden ansiosta muutama kestotilaajakin kertoo sanoneensa lehden tilauksen irti, mutta tilanneensa sen pian uudestaan alennetulla hinnalla.

Laatikainen luonnollisesti myös harmittelee, miten verkossa julkaistaan paljon laadutonta sisältöä ja vahingollista aineistoa, jota kukaan ei valvo. Mutta onneksi sanomalehtien nettiin tuottama uutisaineisto on sen sijaan Laatikaisen mukaan luotettavaa, ja varmaan myös sanomalehden sivistäviä perinteitä tukevaa ja jatkavaa. Voisiko sitä sivistynyt maakuntalehden lukija pärjätäkään ilman vaikkapa Keskisuomalaisen verkkoversion uutista Anne-Mari Bergin alastonvideosta? Näyttää muuten olevan Keskisuomalaisen viihdeosaston kaikkien aikojen luetuin uutinen. Kuten näkyy, laadukas sisältö löytää lukijansa verkossakin.

Anteeksi taas tämä verkkokirjoittelulle tyypillinen, ilkeämielinen piikittelyni. Korjaan sen heti kehumalla Keskisuomalaisessa lauantaina julkaistua kolumnia, joka on ainakin lähdeaineistonsa puolesta aivan kärkiluokassa. Kännykkä- ja energiayhtiön imagokatastrofista kertovassa kolumnissa on nimittäin käytetty lähteenä tässä blogissa julkaistua merkintääni, jossa käsittelin Fortumin ilmastokampanjan varsin kummallista verkkomarkkinointia. Tämä muuten saattoi olla jopa ensimmäinen kerta, kun viima-blogia lainataan lähteenä suuremmassa mediassa. Kolumni oli muutenkin kiinnostavaa luettavaa, en aiemmin tiennytkään HeyDayn yhteyksistä Big Brother -ohjelmaan.

Samassa kolumnissa käsiteltiin myös Nokian marraskuista Kallasvuo sucks -tapausta. Tuolloinhan Nokian työntekijä oli huolehtimassa Helsingissä vallatun talon seinään maalatun, toimitusjohtaja Kallasvuon haisemisesta kertoneen stencil-maalauksen poistamisesta näkyviltä. Kallasvuo-asia on jäänyt nyppimään itseäni yhdestä syystä: tiesin siitä jo muutamaa päivää ennen kuin Hesari teki aiheesta uutisen. En kuitenkaan kirjoittanut asiasta ajoissa, vaan ajattelin käydä ensin kuvaamassa itse stencilin jäänteet paikan päällä ja kirjoittaa vasta sitten. Mutta HS ehti uutisoida asian tällä välin, ja niinpä jäi uutisvoitto Hesarista saamatta. Kirjoitin aiheesta kuitenkin heti uutisen julkaisun jälkeen graffitiblogissa, missä myös asianmukaiset uutislinkit.

Oululainen Kaleva oli sunnuntaiksi tehnyt vilkaisun oululaiseen blogosfääriin. Kansalaisjournalismia ei Kalevakaan verkosta suuressa määrin löytänyt, mutta oululaista kuva- muoti- ja ruokabloggaamista sentään kehuttiin. Oikeassahan Kaleva vilkaisussaan on, lehtiuutisten kanssa edes jollain tasolla kilpailevaa kansalaisjournalismia näkee edelleen kovin vaatimattomasti. Itse mielelläni bloggaisin vaikka päivittäin uusista, tuoreista uutisaiheista, mutta mistäpä siihen löytyisi aikaa, aiheita, lähteitä ja vielä joku maksamaan näiden tuottamisesta ja muusta elämisestä aiheutuvat kulut?