Asioita tänään - julkkikset ja ekoilu
27.03.2007 - 01:04
Hesarin Nimiä tänään -sivun uudistus nostatti pienen myrskyn bloggaavien journalistien keskuudessa. Tyrkkyjulkkisten pöllähtäminen laatulehden sivulle on ymmärrettävästi ollut monelle hieman liikaa, vaikka myrsky jääneekin vesilasimittakaavaan. Tuskin kovin moni tavislukija tuli suuremmin huomioineeksi pienen mainoksen kokoista julkkismittarilaatikkoa, joka ei näemmä ole lehden jokapäiväiseksi aineistoksi päässytkään.
Myönnettäköön, etten olisi itse huomannut muutosta ollenkaan, ellei niin moni lukemani blogi olisi siihen tarttunut. Luen siis blogeista, mitä tilaamassani sanomalehdessä tapahtuu ja sanotaan. Koomisen oloinen tilanne on jatkunut jo useamman kuukauden, paperi-Hesarin kohtalona on toisinaan suora päätyminen paperijournalismin korkeaan pinoon, jonka pariin palaan yleensä vasta pinon kiivetessä uhkaavan epävakaana hipomaan valokatkaisijaa. Tai äidin aikoessa tulla kylään. Tänään lopulta tartuin paperijournalismin vuoreen siirtäen lehdet pari metriä lähemmäs keräyslaatikkoa. Samalla puutuin ennaltaehkäisevästi paperikasan kertymiseen ja lopetin paperisen arki-Hesarin tilauksen. Tilalle tuli kokoviikkoinen Digilehti, lauantain ja sunnuntain lehdet tulevat jatkossakin postiluukkuun, Kuukausiliitteen ja Sunnuntaisivujen lukeminen netistä kuulostaa vielä jokseenkin huonolta vitsiltä. Tämä muutos säästi muutaman euron, mutta jos olisin säilyttänyt vielä perjantain paperilehdenkin, olisi hinta noussut. Haiskahtaa hieman rahastukselta.
Paperikasojen kasvaminen ei ollut ainoa syy paperilehden vähentämiseen, tunnen nykyisin hieman syyllisyyttä jokapäiväisen lehteni tilaamisesta. Onhan se ympäristön kannalta ajatellen älytöntä että mulle, yhdelle ihmiselle, painetaan ja kannetaan kotiin paperisena joka päivä lehti jota en välttämättä heti edes lue. Puita kaadetaan ja autolla ajellaan eestaas osin turhan takia. Paperijournalismin vyöry uhkaisi myös aiheuttaa paikallisen ympäristöongelman - jos jaksaisin kerralla raahata koko lehtiläjäni taloyhtiön paperinkeräysastiaan, ei sinne enää mitään muuta mahtuisikaan. Mikä ei välttämättä olisi kauhean paha pettymys, jotkut kun eivät erota edes pahvilaatikoita paperista ja kippaavat nekin paperiroskikseen. Siitä sisäinen maailmanpelastajani ärsyyntyy.
Ekoajattelu tuskin vielä on kovin iso uhka paperiselle sanomalehdelle, mutta tulevaisuudessa voi olla toisin. Netin käyttö yleistyy ja entistä useampi sanomalehdessä oleva uutinen on luettu netistä jo aiempana päivänä. Varsinkin maakuntalehtien menekkiä kehitys voi haitata, ne kun useimmiten kertovat muun maan tapahtumat STT:n uutisilla. Usein vieläpä niillä samoilla, joita julkaistaan maksuttomina vähän joka paikassa. Länsi-Savon lukijat ovatkin toisinaan moitiskelleet STT:n uutisten runsasta käyttöä, mielummin luettaisiin lehden omaa tuotantoa olevia uutisia, muualtakin kuin vain omasta maakunnasta. Tänään huutoon oli pitkästä aikaa vastattu, lehden oma toimittaja oli matkustanut Helsinkiin asti tutustumaan eteläsavolaisten kansanedustajien kotoutumiseen Eduskuntatalon käytäville. Lehden mukaan Etelä-Savon naisvaltaiseksi muuttunut, eloisa ryhmä huomataan. Hyvä niin.
Merkinnän kommentit Vuodatuksessa.